Jäähyväisten jättäminen on tuntunut vielä odottamaanikin vaikeammalta. Olen vasta nyt ymmärtänyt kuinka vahvat ja turvalliset juuret meillä Suomessa perheidemme ja ystäviemme luona onkaan. Ja kuinka monta niin rakasta ja läheistä ihmistä meidän elämässämme on. On ollut aivan sydäntä raastavaa katsoa kuinka mummit ja vaari väsymättöminä leikittävät esikoistamme tai loruilevat ja laulavat hänen kanssaan vierekkäin nukkumaan mennessään. Tai kuinka siskoni väsymättöminä ja rakkaudentäyteisin varmoin ottein jaksavat tuudittaa uneen vauvaamme, joka itkee väsymystään tai tekee huolella hampaitaan. Tai kun esikoisemme leikkii viimeisiä leikkejä tärkeiden ystäviensä kanssa, eikä ihan oikeasti ymmärrä (en minäkään) ettemme voi nähdä taas ensi viikolla. Mietin vain kuinka isoja tytöt seuraavalla tapaamisella ovat ja kuinka tärkeitä nämä hetket meille ovat <3 En ole voinut välttyä ajattelemasta miksi ihmeessä päätimmekään lähteä.
Olen tuntenut olevani aivan ylikierroksilla kotona laukkuja pakatessani ja todennut, ettei mukaamme tarvittavat asiat mahdu ensinkään laukkuihimme. Tässä elämäntilanteessa riisuutuu hetkeksi pois kaikki muu paitsi ydinperheemme.
Haikeissa fiiliksissä edessämme on muuttoviikko, jolloin jätämme taaksemme rakkaamme, kotimme ja Suomen. Toivottavasti tilalle tulee kaiken tämän arvoisia asioita, vaikka edessä on meille vielä suuri tuntematon. Nyt yritän antaa elämän kantaa ja meille aikaa sopeutua isoon muutokseemme. Tällaista on näköjään olla isosti tunteva ihminen. Monen mielestä tässä varmastiin on jo vähän ylidramatiikan elementtejä. Moni ottaisi tilanteen takuulla lunkimmin.
Rakkaudella, Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti