Esikoisemme koulussa piirtämä perhekuva
..ainakin useammin. Mainitsinkin, että voisin ihan erikseen kirjoittaa miten olen kokenut expat-vaimon roolin Shanghaissa. Kuten sanottua kaikki kokemukset ovat uniikkeja ja itselläni on selkeästi kesälomalta paluun jäljiltä ollut enimmäkseen menossa ShangHIGH kuten sitä täällä hauskasti kutsutaan. Ehtihän siitä ShangLOWstakin keväällä jo kertyä vähäsen kokemusta ja alkaa se perusarki täälläkin taas palata tasolleen tällä asteikolla ;).
Otsikko viittaa siihen, että hyväksyttyäni ajatuksen hieman pidemmästä hoitovapaasta vauvan kanssa kuin mitä Suomessa olisin kotosalla viettänyt ja siitä, että tulen nyt elämään niin sanotusti mieheni siivellä Shanghain elämämme ajan, pystyn suoraan sanottuna täällä olemaan miehelleni parempi vaimo ja lapsilleni parempi äiti. Ainakin useammin. Tämä siksi, ettenkö voi kiistää tekemättömien kotitöiden, ainaisen ruuanlaiton ja ruuhkavuosien työ- ja lapsiarjen yhdistämisen luovan väsymyksen siivittämiä kireyksiä ja stressitasojen nousua perhe-elämässä. Tämä kaikki tietysti vain kertautuu, kun arjen superpyörteessä on molemmat vanhemmat ja koulussa tai päiväkodissa käyvät lapset. Mukavuudentunne arjessa kiteytyy siis todella suuresti loistavaan ayiimme ja hänen apuunsa ihan kaikessa.
Toki myös täällä tulee niitä huonoja ShangLOW-päiviä, kun olen väsynyt heräilystä molempien lasten vuoksi, esikoinen koettelee, vauva vaatii enkä ole päässyt purkamaan omaa päätäni urheillen mikä minulle sitä tärkeintä omaa aikaa. Pahin stressitekijä minulle on kuitenkin saasteet. Siihen, ettei mikään ole helppoa ja yhden asian hoitamiseen voi mennä päivä tai sitä hoitaessa tulikin hoidettua vain jotakin ihan muuta on täällä ihan normaalia ja siihen tottuu. Kaikkeen tarvitaan paljon enemmän aikaa ja säätöä kuin Suomessa eikä todellakaan ole sanottua, että homma on senkään jälkeen kunnossa.
Britti”kollegani” kanssa puhuin miten erityinen mahdollisuus ja todellakin vain kerran elämässä tarjoutuva sellainen tämä aika kodeissamme hääräävien ayien kanssa meille on. Aiomme siis ottaa siitä kaiken ilon irti ja vieläpä ihan hyvin mielin :)! Nyt ei tarvitse suunnitella ja laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, siivota taloa puolison kanssa hermot kireänä työpäivän jälkeen ja voimme vaikka ottaa itsellemme hetken, kun lapsenlikkakin on lähes aina saatavilla. Ja kyllä, tulen varmasti aluksi olemaan täysin kykenemätön normaaliin arkeen palatessamme Suomeen 🙈.
En osaa olla huolissani juuri nyt edes siitä, että olen poissa tykkäämästäni työstä markkinointiviestinnän maailmassa jopa 2-3 vuotta. Sen sijaan koen saavani täällä ainakin vielä tällä hetkellä siihen ja niin monella tapaa muutenkin jotain mitä en Suomessa niin sanotusti töitä paiskiessa saisi. Työnantajani on oman kehittymishaluni rinnalla panostanut valtavasti osaamiseni kehittämiseen ja arvostan sitä suuresti. Täällä saan asioihin jopa tervetullutta etäisyyttä ollakseni taas parempi siinä mistä pidän. Uskon tämän ajan Shanghaissa siis olevan pelkästään positiivinen vaihe myös työelämässäni ja henkilökohtaisessa kehittymisessäni. Se, että pidempi kotona oleminen heikentäisi (naisen) uramahdollisuuksia on mielestäni jokaisesta itsestä kiinni. Luin jonkin aikaa sitten Nokian Renkaiden toimarin Hille Korhosen olleen lastensa kanssa yhteensä kymmenen vuotta kotona ja huh, mihin asti hän onkaan elämässään päässyt!
Aasiassa käsite viestintä saa aivan uusia ulottuvuuksia, kun yhteistä kieltä ei ole ja kulttuurikin on varsin erilainen. Täällä olen jo nyt huomannut, että on kanssani samanhenkisiä ja eri henkisiä kiinalaisia. Eri ihmisille ylipäätään eri asiat ovat tärkeitä ja pitää mennä ”eri ovista sisään” yhden ainoan sapluunan sijaan - sama pätee tottakai vaikka olisi ihan Suomessakin. Itsestäänselvää on tuskin mikään, selkeys ja priorisointi on sitäkin tärkeämpää. Kertaamista unohtamatta. Kiinaakin olen muuten oppinut taas lisää ;)!
Kiinassa en voi ajaa itse autoa vaan hurautan kyytiä tarvitessani kohteeseeni aikatauluista sopien kuljettajamme kyydillä. Kuten sanottua käytössä oleva pankkikortti on mieheni ja luonnollisesti isompi osa vastuusta lasten ja kodin asioiden hoitamisessa on minulla kuin pitkää päivää painavalla ja reissaavalla miehelläni. Jonkinlainen arjen superkoordinaattori siis kuvaa parhaiten mielestäni expatrouvan elämää täällä. Ja kyllä, elämäni täällä on hyvin erilaista kuin äidin, jonka kaikki lapset ovat koulussa. En ole siitä ollenkaan pahoillani, sillä tällä hetkellä nautin suunnattomasti mahdollisuudesta olla tiiviisti lastemme kanssa - tiiviimmin ja pidempään kuin Suomessa voisin olla. Tunne voi muuttua ja pienokaisemmekin saattaa jossakin kohtaa siltä tuntuessa aloittaa kieli- ja kulttuurikylvyt jossakin päiväkodissa täällä.
Meillä on siis aidosti enemmän aikaa yhdessä lasten ja mieheni kanssa täällä. Enkä silti ole sohvalla jalat pystyssä wasabi- ja kanansiipi-Oreoita vuorotellen mutustava lorvailija kuten ei kukaan muukaan kollegoistani täällä. Toki siellä saa olla eri mieltäkin ;)! Hommaa riittää ja sitä on vaikea edes uskoa ennen kuin sen itse kokee ja näkee.
Kerrankin elämässä minulla on nyt irti pongahtanut nappi ommeltuna lempishortseihini, henkarit sävynsä mukaan lajiteltuna ja ”mustan listan” asiat hoidossa. Silti yritän pitää huolta ja huomioida tämän kaiken mahdollistajaa Duania parhaani mukaan, jotta hän haluaisi olla meillä jatkossakin. Ilman toimivaa kotia ja kodinhoitajaa ”työni” täällä olisi monin verroin rankempaa. Lisäksi kuskimme auttaa asioissa meitä, mieheni assistentti auttaa meitä kun pitää osata kiinaa ja enkkua hoitaakseen asioita eri suuntiin - ja loistava expatyhteisö kantaa ja auttaa aivan käsittämättömän suuresti elämisessä täällä.
Paluu todellisuuteen
Ööö.. otan takaisin osan juuri kirjoittamastani, ainakin hetkellisesti 😂. Vauvamme on ollut tämän viikon sairaana, mieheni matkalla ja minä välillä sekoamispisteessä yöllä ja päivällä 😝✌🏻 Vaikka minulla on yötä myöden hälytysvalmiudessa ollut ayimme Duan, kuskimme Yin sekä mieheni assari Sarah. Miksi on vaan niin vaikeaa hyväksyä joutuvansa pyytämään joku toinen ihminen yöksi kotiimme päivystämään, vaikka vauva kirkumalla itkee ja valvottaa, ja esikoinen rasittuneena koulusta saa minut käyttäytymään väsymyspäissänk kuin uhmaikäinen?
Sitä saa mitä tulee (vai tilaa?). Siitä tulikin mieleeni äitikollegani juuri kertoneen, että Starbucksista saa täällä tilattua kuuman kahvin nopeasti ja ilmaiseksi kotiin ✌🏻.
Terveisin joogamatolta loppurentoutuksen jälkeen kuorsaamasta herännyt,
Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti