Kohta siitä on kuusi kuukautta, kun suljin viimeisen kerran oven Shanghain asunnossamme Madridin palatsin asuinalueella. Silitin nopeasti aamuyöllä vielä yöuntaan nukkuvia koiriamme lähtiessämme kentälle ja kohti Thaimaan lomaa. Korona ja kaikki sen ympärillä yli tuota sunnuntaita edeltävällä viikolla alkanut. Ja samalla räjähtänyt käsiin. Emme tienneet ettemme enää palaisi Kiinan kotiin.
Heräsin kaksi viikkoa sitten klo 4.30 kahteen WeChat-puheluun Kiinasta. Tiesin, ettei ole montaa vaihtoehtoa mistä voi olla kyse, kun minulle soittaa sekä kodinhoitajamme että komennusyrityksemme kiinalainen assistentti tuohon aikaan aamusta. Into voi huonosti ja kodinhoitajamme Duan oli lähdössä viemään häntä kuljettajamme Yaon kanssa tutulle eläinlääkärillemme Shanghaissa. Intolla oli jokin vatsapöpö ja hän vietti joitain päiviä seurannassa klinikalla lääkityksessä ja nesteytettävänä. Kuinka kiitollinen olen ihanasta Duanista, joka pitää hyvää huolta pojista Shanghaissa ❤. Ja kuinka kiitollinen olen ystävistämme naaputitalossa, kun yhteinen kodinhengettäremme on saanut hoitaa koiria heidän kotonaan tässäkin tilanteessa jo yli kaksi kuukautta. Toinen koiristamme on myös rekisteröity heidän nimiinsä (koska maahan saa viedä niin monta koiraa kuin perheessä on aikuisia, mutta yhteen osoitteeseen saa rekisteröityä vain yhden koiran ja rekisteröintiä taas vaaditaan mm. siihen, ettei kukaan vie koiraa käsistä vaikka ihan pissalenkillä lainsuojattomana lemmikkinä ties minne ruokamarkkinoille ruuaksi päätyen - tosin ei noita luihuja vinttikoiria kannata edes ruuaksi alkaa valmistaa) eikä siihenkään hommaan lähde kuin tosiystävät. Kiitos teille ❤. Viimeisin käänne on, että tähänkin tuli muutos. Ystäviemme palatessa Kiinaan vielä jouluun saakka heidän vuokranantajansa oli tyytymätön sopimuksen näköpiirissä olevaan loppumiseen ja haluaisikin nopeasti vuokrata asunnon jollekin muulle pidemmän vuokrasopimuksen toivossa. Asunnossa ei saisi olla koiria ja mahdollisten asuntonäyttöjen takia tuli kodinhoitajallemme kiire lähteä koirien ja kaikkien koirista vihjaavien tavaroiden kanssa asunto siivoten nopeasti pois. Nyt pojat ovat Duanin luona hänen asunnossaan, jossa onneksi on ilmastointi ja he mahtuvat sinne juuri sympaattisesti Duanin ja hänen kohta aikuisen poikansa kanssa. Hänen asuntonsa on siis yksi huone, jossa on jääkaapin ja kerrossängyn lisäksi kaikki tavara mopoa ja polkupyörää myöden. Vaikka tässäkin tilanteessa onneksi löytyi ratkaisu on tilanne silti sietämätön.
Hinta koirien tuonnille Frankfurtin kautta on nyt 12 000 euroa. Hetken ehdimme jo iloita ja olimme varaamassa vinttareille vielä maanantaina lentoa kahden viikon päähän, kunnes saimme tietää, että meille ensin annettu hinta 6000 euroa olisikin vain yhtä koiraa koskeva. Ehdimme jo lähettää kuljetusagentille kaikki viralliset dokumentit tuontia varten. Varausmaksua maksaessamme saimme tietää tuon todellisen 12 000 euron kustannuksen. Se siitä.
Ystävämme lähtevät ihan pian takaisin. Kyynelehdin yhtenä tunteikkaana kesäkuun iltana Citymarketin parkkipaikalla siinä hetkessä, että haluan olla se joka lähtee. Kokemuksesta sanon, että lähteminen on tavallaan helpompaa. Lähtijällä on kaikki jännittävät seikkailut edessään. Älkääkä ymmärtäkö väärin: olen aivan superonnellinen ystäviemme puolesta ja kannustanut heitä tekemään juuri tämän ratkaisun. Surin myös sitä, että taas revin irti pienet tyttömme jostain mihin ovat tottuneet tämän oudon koronakevään kolme kuukautta ja pitäneet Pirkkalan lähipäiväkotiaan heti alusta aivan omanaan. Ei. Haluamme viedä heidät kansainvälisyyden jatkopolulle englanninkieliseen varhaiskasvatukseen ja esikouluun Tampereelle elokuusta alkaen. Seula sinne pääsyyn on niin tiukka ettemme ole aiemmin edes läpäisseet sitä. Kävimme tutustumassa paikkaan ja samalla löysin meidät siitä ihanasta kansainvälisyyden kuplasta, joka tuntuu siltä kuin olisi tullut kotiin. Siitä, jossa kaikki moikkaa, tuntee ja juttelee nähdessään. Siitä, jossa olemme osa perhettä. Taisinkin puhua aiemmin kuulumisen tarpeesta ja tunteesta. Tää on nyt sitä. Saman tunteen olen löytänyt uudessa elämänluvussamme Suomen Pirkkalassa ja uudessa työssäni - ja se on jotain <3. Tajusin, että ehkä haluaisinkin vain hakea pojat kotiin ja tunteet kumpuavat isosti siitä.
Heräsin kaksi viikkoa sitten klo 4.30 kahteen WeChat-puheluun Kiinasta. Tiesin, ettei ole montaa vaihtoehtoa mistä voi olla kyse, kun minulle soittaa sekä kodinhoitajamme että komennusyrityksemme kiinalainen assistentti tuohon aikaan aamusta. Into voi huonosti ja kodinhoitajamme Duan oli lähdössä viemään häntä kuljettajamme Yaon kanssa tutulle eläinlääkärillemme Shanghaissa. Intolla oli jokin vatsapöpö ja hän vietti joitain päiviä seurannassa klinikalla lääkityksessä ja nesteytettävänä. Kuinka kiitollinen olen ihanasta Duanista, joka pitää hyvää huolta pojista Shanghaissa ❤. Ja kuinka kiitollinen olen ystävistämme naaputitalossa, kun yhteinen kodinhengettäremme on saanut hoitaa koiria heidän kotonaan tässäkin tilanteessa jo yli kaksi kuukautta. Toinen koiristamme on myös rekisteröity heidän nimiinsä (koska maahan saa viedä niin monta koiraa kuin perheessä on aikuisia, mutta yhteen osoitteeseen saa rekisteröityä vain yhden koiran ja rekisteröintiä taas vaaditaan mm. siihen, ettei kukaan vie koiraa käsistä vaikka ihan pissalenkillä lainsuojattomana lemmikkinä ties minne ruokamarkkinoille ruuaksi päätyen - tosin ei noita luihuja vinttikoiria kannata edes ruuaksi alkaa valmistaa) eikä siihenkään hommaan lähde kuin tosiystävät. Kiitos teille ❤. Viimeisin käänne on, että tähänkin tuli muutos. Ystäviemme palatessa Kiinaan vielä jouluun saakka heidän vuokranantajansa oli tyytymätön sopimuksen näköpiirissä olevaan loppumiseen ja haluaisikin nopeasti vuokrata asunnon jollekin muulle pidemmän vuokrasopimuksen toivossa. Asunnossa ei saisi olla koiria ja mahdollisten asuntonäyttöjen takia tuli kodinhoitajallemme kiire lähteä koirien ja kaikkien koirista vihjaavien tavaroiden kanssa asunto siivoten nopeasti pois. Nyt pojat ovat Duanin luona hänen asunnossaan, jossa onneksi on ilmastointi ja he mahtuvat sinne juuri sympaattisesti Duanin ja hänen kohta aikuisen poikansa kanssa. Hänen asuntonsa on siis yksi huone, jossa on jääkaapin ja kerrossängyn lisäksi kaikki tavara mopoa ja polkupyörää myöden. Vaikka tässäkin tilanteessa onneksi löytyi ratkaisu on tilanne silti sietämätön.
Hinta koirien tuonnille Frankfurtin kautta on nyt 12 000 euroa. Hetken ehdimme jo iloita ja olimme varaamassa vinttareille vielä maanantaina lentoa kahden viikon päähän, kunnes saimme tietää, että meille ensin annettu hinta 6000 euroa olisikin vain yhtä koiraa koskeva. Ehdimme jo lähettää kuljetusagentille kaikki viralliset dokumentit tuontia varten. Varausmaksua maksaessamme saimme tietää tuon todellisen 12 000 euron kustannuksen. Se siitä.
Ystävämme lähtevät ihan pian takaisin. Kyynelehdin yhtenä tunteikkaana kesäkuun iltana Citymarketin parkkipaikalla siinä hetkessä, että haluan olla se joka lähtee. Kokemuksesta sanon, että lähteminen on tavallaan helpompaa. Lähtijällä on kaikki jännittävät seikkailut edessään. Älkääkä ymmärtäkö väärin: olen aivan superonnellinen ystäviemme puolesta ja kannustanut heitä tekemään juuri tämän ratkaisun. Surin myös sitä, että taas revin irti pienet tyttömme jostain mihin ovat tottuneet tämän oudon koronakevään kolme kuukautta ja pitäneet Pirkkalan lähipäiväkotiaan heti alusta aivan omanaan. Ei. Haluamme viedä heidät kansainvälisyyden jatkopolulle englanninkieliseen varhaiskasvatukseen ja esikouluun Tampereelle elokuusta alkaen. Seula sinne pääsyyn on niin tiukka ettemme ole aiemmin edes läpäisseet sitä. Kävimme tutustumassa paikkaan ja samalla löysin meidät siitä ihanasta kansainvälisyyden kuplasta, joka tuntuu siltä kuin olisi tullut kotiin. Siitä, jossa kaikki moikkaa, tuntee ja juttelee nähdessään. Siitä, jossa olemme osa perhettä. Taisinkin puhua aiemmin kuulumisen tarpeesta ja tunteesta. Tää on nyt sitä. Saman tunteen olen löytänyt uudessa elämänluvussamme Suomen Pirkkalassa ja uudessa työssäni - ja se on jotain <3. Tajusin, että ehkä haluaisinkin vain hakea pojat kotiin ja tunteet kumpuavat isosti siitä.
En tiedä koska Kiinan luku tai jo kokonainen kirja päättyy ja ehdimmekö saada pappakoirat kotiin ennen kuin heistä aika jättää. Yritän vain ymmärtää tilanteen tarkoitusta ja muistuttaa itseäni siitä, että pojat ovat kahden eläinrakkaan ihmisen hyvässä hoidossa ja elävät huolellista arkirytmiä. Erillään meistä. Mutta videolla, kuvissa ja kuulumisissa näemme heidät ihan joka päivä.
Kaipauksesta ja kuulumisesta (näköjään taas), Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti