Palasimme viime yönä Hong Kongista ja Kiinan lomasaarelta Hainanilta viettämästä kansallispäivän ympärille kietoutuvaa kultaista viikkoa. Tänään aamulla mieheni pakkasi laukun jo työreissuun ja minä esikoisemme kanssa lennolla ensi kertaa puhjenneen megalomaanisen korvakivun vuoksi suoraan lähiklinikan luottolääkärin vastaanotolle. Japanin Okinawallehan meidän piti mennä, mutta saarella riehunut taifuuni peruutti lentomme vain puolitoista vuorokautta ennen lähtöä ja hyvä niin, sillä moni ehti perheineen matkaan ja sieltä näkemämme kuvat ja videot kauppojen ikkunoihin naulatuista laudoista ja perheistä hotellien kiviseinien nurkissa piilossa nostivat kyllä kylmät väreet ihon pintaan. Sen verran hurjia tuollaiset hirmumyrskyt ovat, ettei sinne kyllä varmasti huvikseen kukaan tielle halua. Okinawan loman haluamme kovasti vielä toteuttaa, mutta seuraavalla kerralla emme varmaankaan enää varaa reissua taifuunikaudelle.
Peruutuksesta verenpaineet katossa ja korvausselvitysten lomassa pikabuukkasimme must see -listaltamme kaksi kohdetta lomallemme vain kaksi päivää ennen lähtöä. Aloitimme Hong Kongista, jonka jo alun perin tiesinkin vievän sydämeni. Mieheni oli verrannut kaupunkia rakastamaani Singaporeen ja siksi tiesin jo ennalta etten tule pettymään ;).
Honkkarista päällimmäisenä mieleen jäivät HULLUN kovaa ajavat vanhan malliset ja tiloiltaan aivan liian pienet taksit takaluukussaan matkalaukut luukku mustekaloilla kiinni viritettynä. Kentältä astuimme Hong Kong Islandille vievään punaiseen taksiin ja HK:n muodostavatkin useampi saari, joille jokaiselle on koodattu oman värisensä taksi.
Ihastumiseni Honkkariin saa aikaan upeat suurkaupungin pilvenpiirtäjät valoineen, vehreä luonto vuorineen ja tiheästi sijoittuvista korkeista pilvenpiirtäjistä syntyvä New York -fiilis. Meininki on kansainvälinen, ihmiset ystävällisiä ja kaupunki kaikin puolin nautinnollinen.
Kahdessa päivässä kävimme katsomassa kaupunkia korkeuksista The Peakiltä, kiitolaukkaradan sekä kuljeskelimme honkkarifiilistä henkivillä kaduilla. Putputimme Star Ferryllä Kowloonin saaren Tsim Sha Tsui -rannan tuntumaan HK100 -pilvenpiirtäjään kaupungin valoja katsomaan sekä Repulse Bay Beachille rantaelämästä ja sitä reunustavasta ravintolakadusta nauttimaan. Täytyy sanoa, että vaikka kaupungit korkeuksista aina näkeekin laajemmassa perspektiivissä, pidän silti enemmän valojen ja skylinen katselusta maan tasalta.
Tyttäreni sanat kaupungin ytimessä sijaitsevaan hotelliimme (Voin muuten lämpimästi suositella tuota JW Marriotia Hong Kong Islandilla) matkalla taksin takapenkillä Hong Kongin valaistussa illassa nostivat onnen kyyneleet silmiini: ”Äiti, maailma on hieno”. Niinhän se on <3
Kentillä varoitettiin joka puolella hyttysistä ja niiden levittämistä denguesta, zikasta ja japanin aivokuumeesta. Kuumemittaukset tehtiin automaattiporteilla, jotka ohittaessa ihmisten tuli riisua päähineensä. Lapsilta mitattiin kuume erikseen ja kysyivätpä vielä onko matkustajilla sairausoireita tai sattuuko olemaan raskaana.
Kahden täyden Honkkari-päivän jälkeen otimme lennon Sanyalle Hainanin saarelle, jota kiinalaisten Havaijiksikin kutsutaan. Mielestämme paikka kuitenkin muistutti enemmän Kanariaa kuin Havaijia ja koskematonta silmiä hivelevää paratiisisaarta emme kohdanneet, vaikka kauniitakin näkymiäkin saimme ihastella. Poolien ja lasten leikkialueiden perusteella valikoitunut Hilton Yalong Bayssa ei meitä muiden kuin edeltä mainittujen asioiden osalta sykähdyttänyt. Haitang Bay on kuulemma edullisempi ja rauhallisempi lahti hieman Yalong Bayta ylempänä saaren itäpuolella. Vietimme lomasaarella kokonaisuudessaan neljä päivää.
Missään matkamme aikana emme kohdanneet meitä varoitettua päät kolisee yhteen ja ahdistaa sekä ”tiedäthän populaatiomme” -ruuhkaa kansallisen loman aikana. Tai oltiin me Sanylla hotellille mennessä pienessä liikenneruuhkassa ehkä vartti ja Honkkarissa The Peakille olisi tramilla ollut varmasti 1,5-2 tunnin jono eli sekin ”ongelma” ratkesi lasten kanssa taksilla. Ei paha!
Kiinalaisten aurinkosuojat eri muodoissaan päivänvarjoista mitä erilaisempiin kasvot peittäviin lippoihin ja ihonmyötäisiin kokonaamauikkareihin, joista näkyy vain sieraimet, oli kyllä reissun antia parhaimmillaan. Kiinalaiset ovat myös ahkeria kuvauttamaan itsensä rannalla ihan ammattikuvaajien toimesta ykkösvetimet päällä täydessä tällingissä. Poseeraukset ovat myös omaa luokkaansa.
Kyltit Sanyalla oli kiinan ja mahdollisen englannin lisäksi venäjäksi, sillä Venäjältä lentää Sanyalle suoraan ja ilmeisesti jokin turistiviisumivapauskin venäläisiä saarelle tulijoita koskee. Muutenhan Kiinan turistiviisumin hankkiminen on melkoinen maratoni, joka kannattaa aloittaa ajoissa - mielellään viimeistään kuukautta ennen reissua.
Lahoamispisteessä olevat vanhat Sanyan taksit olivat myös tiloiltaan niin sanotusti niukkoja. Kun lapsikin sanoo polvet suussa, että on kyllä niin pieni auto - niin onhan se. Pelkääjän paikalla etupenkilläkin oli matkatavaroitamme survottuna niin, ettei nelosta isompaa saanut silmään koneen huutaessa hoosiannaa ja moottorivalon palaessa autosta kuului sellaisia ääniä, että olin lähtiessämme jopa yllättynyt pääsystämme lopulta kentälle noin 45 minuutin matkan päätteeksi. Honkkarissa Lantaun saarella sijaitsevalta kentältä oli muuten myös 45 minuutin matkan niin sanotussa ytimessä sijaitsevalle hotellillemme. Lähtiessämme todistimme lehmiä ja kanoja vapaana katujen reunoilla ja villin lännen menoa vastaavaa liikennettä lapset sylissämme. Sähkölinjat roikkuivat varmasti kaikkien määräysten mukaisesti ihan veden yllä vedessä pystyssä tönöttävistä tolpista.
Ajaessamme taksilla Sanyan teillä kamerat ja valot välkkyvät (kiinassa vilkkuvia valoja ja kovaäänistä meteliä on jopa mahdotonta päästä karkuun noin niinkuin muutenkaan) poliisien ja poliisiautojen kuvia tönöttää teillä ja ilmeisesti salamavalojen välkkeestä päätellen kuviin pääsee kaikki.
Shanghaissa meidät otti vastaan kotoisat pilvenpiirtäjien katoilla punaisena merenä välkkyvät valot sihdatessamme meitä lähellä sijaitsevalle kätevälle Hongqiaon kentän laskuradalle.
Vaikka näitä kokemuksia köyhempiä olisimmekin ilman päätöstämme lähteä tähän seikkailuun omaperäiseen Aasiaan, esikoisemme viimeisenä reissupäivänä pitkästä aikaa puhjennut sydäntä raastava Suomen koti-ikävä sai taas oman mielen hetkellisesti pohtimaan että miksi. Kun oma lapsi sanoo haluavansa isovanhempien ja tätien luo ja olleensa siellä onnellinen vauvana, mutta kun kasvoi liian isoksi joutui tänne. Tai että äiti ei päästä Suomeen, vaikka haluaisin. Ja voidaanko nyt heti lähteä Suomeen ja muuttaa siihen kotiin Kangasalla. Joka kerta yritän kerätä parhaat keksimäni sanat kertoa miten arvokas kokemus tämä on ja miten aika menee lujaa ja kohta olemme taas omiemme luona pitkään <3
Terveisiä maailmalta,
Tiina ja perhe
Kommentit
Lähetä kommentti