Olen pari viikkoa yrittänyt etsiä sanoja ja aikaa kertoa kuulumisia täältä. Olen aloittanut ja lopettanut, ajatukset ja niiden sävy ovat päivästä riippuen muuttuneet. Yritän taas.
Kaksi viikkoa on täyttynyt sairastelusta ja hieman ehkä loppukesää haastavammin kasautuneista asioista. Viisaammat (tärkeä ystäväni täällä <3) sanoisi, että sopeutumisprosessini menee kuin suoraan oppikirjan mukaan. Puolen vuoden droppia analysoidessani syyt ovat pitkälti samoja kuin kevään sinisissä fiiliksissä tänne muutettuamme. Erona kevääseen arki alkaa olla asettunutta ja perusarjen ”uutuuden viehätys” on poissa. Tilalla on vakiintuneet (myös helpottuneet) toimintatavat ja niiden mukaan toimiminen arjessa. Hassua miten kotikadun palmukujaa ja koulureitin mahtailevaa puistokatua ei yht’äkkiä enää huomaa. Kesän jälkeen päätään taas nostava heikempi ilmanlaatu, perheen sairastelut, vauvan kanssa huonosti nukutut yöt, huoli ravinnon ja juoman puhtaudesta sekä joka ikinen pienikin lisähaaste arjessa tuntuu kasautuvan välillä yli jaksamisen ja herättävän halun palata kotiin Suomeen jo seuraavalla lennolla. Koululla ovet ovat apposen ammollaan luokkaan asti toivottamassa teevetulleiksi pieniä oppilaitaan. Tästä yritin koulun rehtorille jo toista kertaa kirjoittaa, mutta vastaukseksi sain viestin, johon en tiedä edes mitä vastata. Niin ja luulin, että olin jo tottunut siihenkin, että mieheni reissaa ihan oikeasti joka viikko ja on luotamme poissa. Taisinkin olla väärässä.
Ihanaa oli saada mummi tänne kaksi viikkoa sitten mukanaan vieläpä kaipaamiamme Suomi-herkkuja sienistä vispipuuroon <3 Mummi vain joutui potemaan kovaa flunssaa pedin pohjalla ensimmäisen viikon eikä toisestakaan viikosta ole vielä pöpöistä parannuttuaan nauttimaan kuin muutaman päivän. Itse sain pienten flunssaoireiden päälle viime viikolla kovat vatsakivut ja aivan valtavan pahoinvoinnin. Keskellä yötä olin varma, että minusta tulee nyt seuraava, joka ei ehdi sairaalaan ajoissa täällä. Sitten löytyikin salmonella ensin vauvaltamme ja sen perään esikoiseltamme. Älä edes kysy. Nyt olemme vauvan vuoksi antibiooteilla varmuudeksi koko perhe.
Kuvittele miltä tuntuu puhdistaa koko perheen käyttämää juomavesikonetta valkaisuaineella, liottaa tuoreita raaka-aineita ruokaa varten pullovesi-viinietikkaliuoksessa 20 minuuttia ennen käyttöä ja ripittää kodinhoitajaa kaikesta peruspuhtauteen liittyvästä sadatta kertaa. Kerta toisensa jälkeen tajuan etten viime kädessä voi luottaa yhtään mihinkään, minkään alkuperään, puhtauteen tai ayin ymmärtävän ja naudattavan kertomaani. Välillä tämä kaikki tekee mieli unohtaa ja vain elää, välillä voisin repiä hiukset päästäni. Tai muuttaa Suomeen, kun löydän taas ayin huuhtelemasta kasviksia hanavedellä tai pitelemästä vauvan käsiä suoraan vaipanvaihdon jälkeen käsiään pesemättä. Noh, eilen mieheni työpaikan assistentin Sarahin kanssa keskustelimme ayimme kanssa mikä pöpö lapsillamme on ja mitkä kaikki pienetkin yksityiskohdat on tärkeää huomioida aina kodissamme olimme näkemässä tai emme. Ayiemme on muuten niin ainutlaatuinen ettemme mielellämme hänestä luopuisi, lapset todella pitävät hänestä eikä hänellä varmasti tahallista tarkoitusta olekaan. Eniten pelkään, ettei tässä asiassa saada luottamusta häneen lopultakaan. Ja mikä sitten olisi vaihtoehto?
Viikko sitten olimme tapaamassa esikoisemme opettajaa ja keskustelussa oli meille kaksi pääviestiä: kotoa tarvitaan tukea kirjoittamisen opetteluun ja englannin kielen oppimisen nopeuttamiseen. Olin jo viime keväänä kuullut brittikoulujärjestelmän vaativuudesta ja varhaisesta akateemisuudesta, mutta tässä sitä nyt ollaan. Suomessa tyttäremme taputtelisi vielä hiekkakakkuja kurahaalareissa, mutta täällä hänen odotetaan omatoimisesti huolehtivan tavaroistaan, olemaan nopeasti sujuva englannissa ja oppivan kirjoittamaan sekä lukemaan englanniksi kuluvan lukuvuoden aikana. Tiedän tästä vielä joskus olevan hyötyäkin, mutta kotona kaiken aikansa leikkimiseen käyttämä lapsi (koulussa siihen ei ole aikaa, kun pitää opiskella ja päivät on kovin ohjelmoituja) pitäisi vielä kotonakin laittaa päivittäin harjoittelemaan koulussa vaadittavia taitoja. Olen jo relannut keskustelun jälkeen ja ottanut maalaisjärjenkin käyttöön enkä ole vielä tehnyt hakemusta jenkkikouluun suopeamman systeemin toivossa. Olen myös keskustellut pedagogiystävieni kanssa siitä miten osittain tämä on myös osattava jättää omaan arvoonsa. Puskemalla lasta oppimaan silloin, kun hänellä ei välttämättä ole kyseisen asian omaksumisen herkkyyskausi meneillään voi olla jopa enemmän haitaksi kuin hyödyksi lapselle. Esikoisemme irlantilainen opettaja on aivan ihana ja tekee tietysti vain työtään. Myönsipä hänkin, ettei kotimaassaan tai aiemmassa työpaikassaan montessorikoulussa Shanghaissa ollut läheskään näin tiukkoja vaatimuksia ja näin pienille.
No, kohta lähenee onneksi taas Suomen joululomamme - lennot on jo varattu! Aion viettää tyttöjen kanssa lähes koko tammikuun kotimaassamme mieheni palatessa Kiinaan heti alkuvuodesta. Helmikuun alkuun kiinalaiseksi uudeksi vuodeksi varasimme Suzhoussa asuvan ystäväperheemme kanssa loman Vietnamiin Phu Quocin saarelle. Suomen lomalle on siis tiedossa taas muun maussa aimo annos rokotuksia koko porukalle.
Viikko sitten piipahdimme vain tunnin ajomatkan päähän Suzhoun Pingjian vesikaupunkiin mummin kanssa. Vesikaupunki oli siistein näkemistämme ja kulkemaan pääsi ramppien ansiosta jopa rattilla :) Siellä oli antiikkikosmetiikan ja silkkikauppojen ohella myös sympaattisia kissakahviloita, joissa pääsi kirjoittamaan kirjeitä tulevaisuuteen. Suosittelen!
Ehdoton kohokohta tällä viikolla oli myös ensimmäistä kertaa ikinä viettää halloweenia ja esikoisemme rakastui kepposteluun ystäviensä kanssa läheisellä huvila-alueella aivan täysillä. Kysyy nyt pieni koska taas on halloween 🎃
Through thick and thin,
Tiina
Ps. Terveysluennoista ja niistä saamistani vinkeistä oli tarkoitukseni tehdä ihan oma erillinen postauksensa, mutta kaikki on nyt jäänyt tämän vallitsevan tunnetilan alle. Katsotaan, jos vielä saan senkin tekstin kasaan 🍒
Kommentit
Lähetä kommentti