Matkustimme vaihtamaan kiinalaista uutta Etelä-Vietnamiin Phu Quocin saarelle aivan Kambodzan tuntumaan. Lensimme Shanghaista sinne Ho Chi Minhin kautta ja lennot kestivät yhteensä noin reilut viisi tuntia.
Päällimmäisenä jäivät mieleen perheille suunnitellun saaren luoteisosassa sijainneen superresortin lisäksi kapeat tiet, joilla bussit ja mopot tööttäilivät toisilleen merkiksi tulostaan. Tienvieret olivat valitettavan täynnä roskaa resorttia ja sen huolella siistinä pidettyä rantaa lukuun ottamatta. Mieheni vertasi näkemäämme Vietnamia Laosiin, jossa juuri alkuvuodesta kävi työmatkalla. Paikallisten kodit ja yritykset olivat pellistä, muovikuitupeitteistä ja verkoista koottuja hökkeleitä. Turisteille tehdyt hotellit loisteliaita.
Lisäksi auton ikkunoista näimme viidakkoa, viiniköynnöksiä, pippuriviljelmiä, vapaana talsivia kukkoja sekä pieniä autotallin tai varaston näköisiä ravintoloita ja kauppoja muovisine pöytäkalusteineen. Valitettavasti emme länsimaisille ja kiinalaisille tehdyn resortin kulmilla saaneet todellista kehuttua vietnamilaista ruokaa muutamaa tulista Pho-nuudelikeittoa ja herkullisia vietnamilaisia pannukakkuja lukuunottamatta. Aasiassa suositut yömarkkinat näimme myös pikaisesti ja se riitti. Pimeän tullen alkavat ihmisiä täydet markkinakujat tarjota tuliaisten lisäksi mitä erikoisempaa toinen toistaan pienempään altaaseen tungettua merenelävää, käärmeitä ja vaikka mitä. Sattuneesta syystä söimme mielummin poissa kadulta arvioimasta kuinka pahassa tai hyvässä hapessa syömisen kohde omassa pienessä altaassaan haukkoi henkeään.
Phu Quocin saarella on muuten myös oma koirarotunsa ja minä olisi tietysti ollut valmis käyttämään aikaa katsomassa koiria jossakin päin saarta, jos sairastelutilanteemme olisi ollut toinen: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Phu_quocinkoira. Toinen saaren erikoisuus on Cao Dai -uskonto, jonka perustaja on saanut ilmestyksiä juuri tällä saarella. Uskontoon kuuluvat värikkäät ja näyttävät temppelit, uskonnosta kiinnostuneet voivat lukea lisää vaikka täältä: https://kerranelamassa.fi/maailman-parhaat/erikoiset-uskonnot/. Sanomattakin selvää, että saarella on omat muistonsa myös Vietnamin sodasta..
Vietnamissa käteistä olisi muuten tarvittu vain takseihin, muutoin joka paikassa toimivat kansainväliset kortit. Englantia saarella osattiin vaihtelevasti ja resortissamme suurin osa turisteista oli venäläisiä ja kiinalaisia.
Rento perheloma rannoilla ja altaalla vaihtui kuitenkin osaltamme sairassaagaksi vain kahdessa päivässä ja jatkuu edelleen 10 päivän lomamme jälkeen kotona Shanghaissakin. Jouduimme vietnamilaiseen sairaalaan visiitille molempien korkeassa kuumeessa ja kivuissa olleiden tyttöjemme kanssa - eri kerroilla toki. Onneksi tuurilla saaren kansainvälinen sairaala oli vain viiden minuutin golfkärrymatkan päässä hotelliltamme. Tuota ennen tapasimme pari kertaa hotellilla terveydenhoitajaa kunnes lähdimme sairaalalle lääkäriin. Mukaamme lähti respasta mies, joka auttoi meitä kirjautumisessa passienme kera. Maksuksi ei sitten juuri käynyt If:n expat-vakuutuksemme, jonka pitäisi kattaa kaikki tai sanoivat, että on pitkän soittelu ym. prosessin takana ja jos haluamme nopeasti hoitoon pitää maksaa itse. Niin sitten teimme. Nopea tarkoitti esikoisemme kohdalla ensiavussa noin 2-3 h ja pikkuisemme kohdalla noin 5 h erillisellä lastenosastolla. Lääkärit puhuivat vietnamia ja mukana oli molemmilla kerroilla tulkit. Vakuutushakemuksia varten meille lopuksi hoidettiin englanninkieliset käännökset papereista. Lennot meni kaikesta huolimatta kipeän pienempämme kanssa ihan yllättävän hyvin, molemmat tytöt nukkuivat suuren osan päivälennoistamme.
Shanghaissa vein torstaina tytöt lähiklinikallemme Shanghai United Family Hospitaliin, jossa kaiken jo todettiin olevan aikas OK ja paranemaan päin. Noh, tuli perjantai ilta ja pienen kuume alkoi taas nousta. Hän oli itse asiassa aivan todella tuskainen, eikä pystynyt lääkkeistä huolimatta nukkumaan päivällä tai yöllä. Su aamuna soitin Family Unitedin läheiseen sairaalaan ja he ohjeistivat meitä mihin aikaan pitäisi saapua paikalle ennen lastenlääkärin vastaanottoa ja kirjautumaan. Ajoimme kuljettajamme kanssa 25 minuutissa Shanghai Family Unitedin sairaalalle. Kiiretilanteessa voisi tulla kylmä hiki, koska kuski tulee tunnin matkan päästä emmekä vieläkään ole opetelleet käyttämään taksia täällä. Osoitteeksi kuskillemme lähetin kuvat sairaalan emergency cardista, jonka olin lähes vuosi sitten tänne muuttaessani puhelimeeni tallettanut. Hän löysi perille hyvin, ruuhkaa ei yhtä risteystä lukuun ottamatta puolilta päivin ollut ja hän vei meidät suoraan pääsisäänkäynnille.
Respassa ilmoittautuminen sujui jouhevasti, mutta passi tai kuva siitä (passimme ovat viranomaisilla taas ajan x mieheni työ- ja meidän oleskelulupien seuraavan vuoden jakson uusintaa varten) ja vakuutuskortista tarvittiin ellei kyseistä potilasta oltu ennen tuossa sairaalassa hoidettu. Tiedot onneksi tarkistettiin saman konsernin asiakastietojärjestelmästä tulostuneelta paperilta ja meidät ohjattiin lastenosastolle, jossa olimme toisena jonossa, kun saavuimme 12.40 ja lääkärin vastaanotto alkoi klo 13. Meidät pidettiin koko ajan omassa tutkimushuoneessa (mikä oli hyvä, mutta jännä koska muita oli paljon käytävillä). Kohtelun oli ehkä pakko johtua yksivuotiaamme rajusta ihottumasta hänen koko kehossaan, jos vaikka ihmiset pelkäsi sen olevan tarttuvaa?! Tai ei me tiedetä. Hoitajat, lääkärit ja kaikki kokeet röntgeniä lukuunottamatta onnistui samassa lastenosaston huoneessa, jossa vain me olimme. Koko ajan tuntui, että tapahtui jotain. Verikokeiden tuloksia odotettiin 1-2 h, mutta siinäkin välissä kävivät hoitajat kyllä muutaman kerran mittamassa kuumetta ym. kysymässä labrasta tietoomme kauanko vielä menee. Kysyessämme osastolle olisi saanut ruokaakin vaikka Sherpalla tilattua - valitettavan tiheällä kokemuksella meillä oli jo eväät termarikahveja myöden mukana. He olisivat muuten tuoneet paahtoleipää ja mehuakin meille, jos olisimme halunneet.
Samaan tyyliin kuin lähiklinikallamme tavattiin lopuksi lääkäri, joka antoi lääkkeet, ne noudettiin suoraan klinikan apteekista, kirjauduttiin nimet kuitaten vakuutuksen kustantamana ulos ja varattiin vielä eri tiskiltä aika kontrolliin seuraavaksi keskiviikoksi lääkärin valmistelemin tiedoin. Röntgenissä ei miestäni ja minua kaulan alueelta suojattu laisinkaan, mutta ei se kai niin tarkkaa täällä ole. Kokonaisuudessaan positiivisen kuvan jätti käynti sairaalaan, muttei toki ollut hengenvaaratilanne. Ambulansseja näkyi kyllä jatkuvasti ikkunasta viereisen kiinalaissairaalan ensiavun ovelle tulevan. Täällähän ambulanssi on vain kuljetusväline eikä siellä hoideta ketään, joten hengenhädässä se taksi voi olla nopea ja tärkeä yhdessä kiinalaisen osoitteen kanssa. Ambulanssia soittaessakin pitäisi osata kiinaa..
MUTTA HEI: koskaan ikinä ei olla sairastettu niin upeassa maisemassa, auringossa ja lämmössä valmiin aamupalan, huonepalvelun ja ravintoloiden sekä kullakin hetkellä terveille tarjolla olleiden uinnin, rantalenkkien ja leikkihuoneen luksuksen piirissä. Joka päivä saimme nauttia saaren tuoreista meloneista, pitaijoista ja ananaksista. Olen muuten pitkään miettinyt mikä on suomennos tuolle dragon fruitille, jota täällä Aasiassa paljon on tarjolla. Minusta se muistuttaa jollain tapaa eniten kiiviä muttei sitten tavallaan kuitenkaan :D. Parhaimmillaan se on kuitenkin oikein hyvää! Ja se on tässä: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pitaija.
Onnellisuutta Shanghaihin palatessa on jälleen se luottoystävä, joka vie ja hakee lapsen koulusta, kun olet itse pää kainalossa ja kipeän vauvan kanssa kotona <3 Ja sydämellinen ayi, joka oman lääkärireissuni aikana on kerännyt kaikki mahdolliset kiinnostavat purnukat mittamukeista värillisiin kuopeihin ja pillit, joista maistaa edes tippa. Kun se juominen olisi pienelle niin tärkeää, mutta voi yksivuotiaalle sairaana vähän hankalaa.
Edesmenneellä Matilla olisi tähän löytynyt varmasti joku positiivisempi letkautus, vaikka itsestä tuntuu nyt välillä lähinnä siltä, että ei se siitä.
- Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti