Kiitollinen tästä pienestä neuvokkaasta aarteestamme
Tällä viikolla ei ole ollut ihan parhaan fiiliksen Kiina-päiviä. Jännä miten voimakkaita nämä tunteet täällä ovat äärestä laitaan ja kuinka nopeasti muutos aina tapahtuu. Alkuviikosta hehkutin miten nautin elämästä täällä kunnes sitten tapahtui ja kasaantuikin monta asiaa. Kaikki on täällä niin paljon monimutkaisempaa ja välillä tuntuu ettei niin yhtään mikään mene maaliin.
Keskiviikkona eläinlääkärissä koiriemme dokumentit sekä jonakin päivänä maasta lähtemiseksi että Suomeen saapumiseksi ryssittiin aivan huolella. Olen ollut niin vihainen kalliista hinnasta, jota ollaan kaikesta eläinlääkääriasemalla maksettu ja huonosta palvelusta, jota ollaan vastineeksi saatu eikä KUKAAN kerro mitään etukäteen vaan vasta, kun on niin sanotusti jo housussa. Ja pelissähän ei ole sen enempää kuin rakkaat perheenjäsenemme, joita emme kovin isolla riskillä halua ”kokeilla viedä” mahdollisesti ensi vuonna takaisin. Tähän perään totesin mieheni taas matkustavan seuraavan kuuden viikon aikana neljänä viikkona ja aloin jo katua etten lähdekään tyttöjen kanssa kesäkuussa edellä Suomeen.
Noh, tuli torstai ja sain koululle iltapäivällä normaalia aikaisemmin mennessäni tyttäremme luokkakaverin äidiltä huolestuneen viestin ja kuvan, että tyttäremme on 40 minuuttia uintitreenien alkamisen jälkeen yksin istumassa koulun käytävällä uimatilojen ulkopuolella. Hän on siis neljävuotias ja hänet oli UNOHDETTU/HUKATTU/JÄTETTY uimaporukasta pääluvun tarkistamisen jälkeen eikä kukaan ollut kaivannut häntä enää saati ennen tuota tuttua äitiä reagoinut hänen yksinoloonsa. On sanomattakin selvää, että koulun pääovilla tutut kasvot ja tuon äidin puuttuminen tilanteeseen ovat olleet aivan käsittämättömän hyvää tuuria. Ja se, että tyttäremme on todella ollut käytävällä yksin 40 minuuttia istumassa penkillä kun olisi voinut juosta koulun pihaan kiipeilytelineille tai vaikka porteista ulos. Vartiointi porteilla ei nimittäin todellakaan ole aina aukotonta. Tämän lisäksi asian selvittäminen vastuuttomien uintivalmentajien kanssa on jätetty ensi viikkoon. Olen käynyt useamman keskustelun koulun rehtorin kanssa kasvotusten ja sähköpostilla, mutta saanut todella pettyä siihen miten epäjämäkästi ja viiveellä asiaa hoidetaan. Ja nyt puhutaan kalliista yksityisestä kansainvälisesti arvostetusta koulusta, jonka uintitreeneistä maksamme kaiken lisäksi vielä aivan sievoisen summan per kausi. Joka tapauksessa olen aivan älyttömän onnellinen, että tyttäremme löytyi ehjänä ja toimi tilanteessa niin hienosti jäämällä aloilleen.
Muutama punaisten lukemien saastepäivä tällä viikolla kirsikoina kakussa on saanut pintaan yhä kiivaammin odottavan fiiliksen päästä hengähtämään Suomeen kesälomalle. Kesälomaa varten buukkaan aikaeron ja soittoaikojen ristiaallokossa vaihtelevalla menestyksellä Suomeen lääkäreitä, neuvoloita ja muita Suomessa kesällä tehtäväksi listattuja juttuja.
Piristyksen hetkinä mainittakoon muutama ihana tuokio äitiystävien kanssa jutellessa lasten leikkiessä ilolla yhdessä. Sekä yhteinen aamu mieheni kanssa aamutreenin ja kahdenkeskisen lounaan merkeissä. Parhaimpana kuitenkin se, kun itse murtuu ja oma lapsi osoittaa jotain aivan käsittämätöntä empatiaa sanoillaan ja teoillaan tai pienempi ottaa sylissä molemmin käsin halausotteeseen ja rutistaa niin kovaa <3
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita,
Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti