Vielä viime viikolla luulimme, että lähestyvän kiinalaisen uuden vuoden loman suurin uhka olisi koululla varoitetut influenssa, tulirokko ja enterorokko. Niin vain kävi, että Kiinassa käynnistyikin uusi laaja virusepidemia sitten 2000-luvun alun SARS:in. Epäillään, että virus olisi lähtenyt liikkeelle Wuhanista markkinoilta, joilla myydään eläviä eläimiä. KYLLÄ! Tämä todella herättää siihen, että asumme maassa, jossa syödään kaiken maailman linnunpesiä ja siiseleiden keuhkoja, ja saadaan henkiin ikivanhoja ruttoja ja nyt tämä uuden tyypin koronavirus. Viruksesta ei vielä paljoakaan tiedetä, mutta sen epäillään levinneen ihmisiin ehkä lepakoista tai käärmeistä. Ja nyt se siis tarttuu myös ihmisten välillä. Jos mulla oli just menossa kaikkien aikohen ShangHIGH niin nyt kyllä ei ole. Lähinnä mietin miten täältä pääsee pois ja pääseekö, jos kansainvälinen terveysuhka julistetaan WHO:n toimesta. Wuhan ja pari muuta on jo kiinni. Macaolainen ja hangzhoulainen tuttavani ovat peruneet lomamatkansa Macaoon ja Thaimaahan. Tartunnan saaneet Kiinassa matkustavat Shanghaihin paremman sairaanhoidon perässä. Kuulemma jotenkin laskennallisesti virustartunta pahenee tietyn verran 30, 60 ja 90 päivässä ja menee ainakin toukokuun loppuun ennen kuin tämä keissi saadaan kuntoon. Jää nähtäväksi.
Tietoa täällä tulee paljon ja koko ajan, se on yllättänyt superpositiivisesti. Joka paikassa, sisällä ja ulkona, suurella osalla ihmisistä on naamallaan maskit. Ainoa virustartunnalta suojaava maski on tietyntyyppinen ja kertakäyttöinen, maskia pitäisi vaihtaa usein. Käsiä pitäisi pestä työkseen, eläinperäiset tuotteet kypsentää täysin ja tietysti julkisia paikkoja välttää. Ajoitus epidemian synnylle oli huonoin mahdollinen, kun perjantaina alkaa kiinalaisen uuden vuoden vietto ja suurin osa kiinalaisista matkustaa joko maan sisällä tai ulkomaille.
Expattien isäntäfirmat ja koulut jakavat yhteisöjen ohella ohjeistuksia. Uutisia luetaan koko ajan kuumeisesti. Me matkustaisimme sunnuntaina, jos se vain on silloin vielä mahdollista. Pientä maailmanlopun henkeä, kun kaupatkin menevät huomenna edessä olevien pyhien takia kiinni ja joidenkin ruokatuotteiden jo melkein viikko sitten alkanut ”ei oo” saa huipennuksensa. Videot 15 minuutin päässä kodistamme sijaitsevalta Hongqiaon lentokentältä näyttävät kuvaa, kun kuumemittauksessa narahtanutta kuskataan ebolan hengessä jollain mopoauton näköisellä karanteenikopilla pois kentältä.
Lapset on olleet koulussa koko viikon, koska tuntuisi tyhmältä jättää heidät taudin pelossa kotiin, kun olemme menossa kentille ja lentokoneisiin, joissa riski on isompi ja ilmeisempi. Pikkuisellamme ei edes saa pitää vielä hengityselimistön kehittymättömyyden ja hengitysteiden tukkeutumisen vuoksi maskia. Itselläkin se on aivan tuskainen sisätiloissa yhtään pidemmän aikaa käytettynä. Koululla pieniltä on mitattu kuume ja pesty kädet (joo, tätä ei muuten täällä normiaamuina tehdä) jo viikon. Tällä viikolla alkoi kouluun mennessä ja sieltä hakiessa kuumemittaukset myös aikuisille. Ensin katsotaan infrapunalla pistoolimittarilla lukemat otsasta ja jossei sitä läpäise pääsee korvakuumemittaukseen kuten minä tänään.
Toivottavasti pääsemme sunnuntaina odottamallemme matkalle terveinä ja tämä epidemia saataisiin kuriin ja tartunnat laskuun. Tuntuu siis kauhealta kaikkien sairastuneiden puolesta ja niiden, jotka on suljettu alueelleen vielä ennalta määräämättömäksi ajaksi. Kaksi viikkoa sadetta ja saastetta sai kyllä sellaisen huipennuksen, että olemme valmiita kotiin Suomeen. Etenkin kun viisivuotias esikoisemme kertoi iltasadun jälkeen isälleen osaamispaineista koulussa ja huonommuudentunteestaan. Ihan oikeasti, hän on viisi. Läksyjä tulee jo sen verran, että saadaan miettiä milloin hän jaksaa niitä koulupäivien ja harrastusten päälle tehdä. Tietotekniikassa käyvät muun muassa ohjelmointia ja jotain algoritmeja. Kaksivuotiaalla kuopuksellamme on viikottaiset kirjallisuustavoitteet ja kylmällä sadesäällä suomalaista Reiman sadehaalaria pyydetään vaihtamaan ihan vain takkiin, koska helpompi.
Tällä viikolla Suomi-koulun tutuntuoksuinen käsisaippua, hotellien ja kauppakeskusten tuttu hajuste ja kynsisalongin käsiöljyn nostalgisen ennakoiva ikävä-fiilis vaihtui kertaheitolla haluun palata jo kotiin. Ehkä tämä vielä tästä fiilikseksi muuttuu, jos epidemia taittuu. Muuten tekisi mieli sanoa heipat näille absurdeille jutuille ja ihan ikävöimättä (kuten näkemälleni apteekkihenkilökunnalle vetämässä ketjussa röökiä apteekin edessä - varmaan myyvät tupakkaa siellä).
Semmosta settiä tällä kertaa. Jossei päästä täältä pois eikä korona tule tutuksi muutenkin kuin oluena niin tuleepahan tästäkin ikimuistoinen kokemus. Miehen kiinalainen työkaveri laittoi juuri viestiä, että perheen kannattaa varmaan tosissaan harkita paluuta loman jälkeen. Taidan alkaa pakata toppavaatteilla varmuudeksi yhtä laukkua mukaan tropiikkiin.
Terveisin,
Tiina in Kiina
Kommentit
Lähetä kommentti