Ystäväni kertoi tällä viikolla sen mitä itse en ole lopullisesti uskaltanut myöntää ääneen omalta kohdaltamme vaikka se on ollut päivä päivältä todennäköisempää. Rakkaat ystävämme eivät varmaankaan enää palaa Shanghaihin vaan järjestelevät uutta arkea Suomessa. Jossakin arkea on pakko alkaa elää loputtoman matkalaukkuelämän sijaan.
Välillä mieleni tekisi pysähtyä, katsoa taakseni ja antaa tunteen viedä. Surra sitä ettemme enää hyvinkään suurella todennäköisyydellä palaa edes hetkeksi Shanghaihin, minä ja lapset. Antaa lujaa menneen ja paljon sisältäneen kahden vuoden tehdä äkkijarrutuksen ja todeta, että se oli nyt tässä. Samalla haluan jo suunnitella elämää eteenpäin. Nauttia jo lämmittävästä kevätauringosta, lintujen laulusta, pääsiäisentunnusta ja uusista aluista täällä. Alkaa myös elää uutta innostavaa lukua elämässä pysähtyneisyyden sijaan.
Ihmisellä on vahva tarve kuulua jonnekin. Shanghaihin oli lopulta helppoa kuulua: löytää sielunsiskoja, lempijuttuja ja kohdata joka päivä uusia mielenkiintoisia seikkailuja. Aikuisiällä luoda omanlaisensa elinympäristö. Kaikkia näitä mahdollisuuksia on myös Suomi täynnä, kun muistaa pitää sydämen ja mielen auki. Jos jotakin komennuksella opin, luotan nyt isojenkin asioiden ollessa aivan auki, että kaikki kyllä järjestyy. Kuulua voi moneen paikkaan ja siitä on hintana kaipaus. Kaipaus onkin taustaltaan onnelliseksi tekeviä kokemuksia ja ihania muistoja, ihmisen onnekkuutta. Syvällä sydämessäni hymyilen kaikille niille asioille, joita saimme kahdessa vuodessa kokea ja tunnen iloa, että voimme katsella kuvia ja muistella seikkailuamme yhdessä lasten kanssa. Kaipaus Suomeen, vain suomijuttuihin ja ikävä rakkaita täällä oli juuri sitä samaa onnellisuutta.
Saataisiinpa vain koirat ja koti muutettua Suomeen mahdollisimman pian. Olisin toki halunnut halata ystäviä ja kodinhoitajaamme. Aika olikin erityinen ja juuri niin hyvä kuin se oli, koska kanssamme olivat juuri ne ihmiset, meille tapahtui juuri ne asiat ja kaikki oli juuri kuin oli. Onnellisena tästä tiedän ettei se olisi sama enää. Nyt on hyvä näin.
Ps. Pidän lähes päivittäin yhteyttä edelleen Shanghaissa oleviin ystäviimme. Serbialainen ystäväni sanoi selviytyvänsä kohta viiden viikon ”kotiarestin” jälkeen (tietämättä kauanko on vielä jäljellä) tästäkin, koska selvisi pommisuojassa sodastakin. Siinä perspektiiviä itsellenikin.
Rakkautta ja rohkeutta,
Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti