Meidän piti lähteä kiinalaisen uudenvuoden lomalle Thaimaahan kahdeksi viikoksi ja palata vielä 2,5 kuukaudeksi Shanghain arkeemme kommennusta jatkamaan. Emme olisi vielä neljä viikkoa sitten ystäviemme kanssa kahvikupit kädessä kalenteroidessamme lasten syntymäpäiviä ja monia yhteisiä vielä lähtöä ennen haluamiamme tekemisiä uskoneet ettei ehkä mikään niistä enää Shanghaissa toteudukaan. Päivää ennen lähtöämme lomalle yksi parhaista Shanghain ystävistäni laittoi minulle viestin saako tulla hyvästelemään. Tuntui aivan kauhealta ajatella se mahdollisuus yhdessä todeksi, suoraan sanottuna sydäntäni kuristi. Mitä jos emme enää tämän 2,5 kuukauden aikana pääsekään palaamaan. Emme saa halata ja sanoa näkemiin. Parhaimmissakin ennusteissa koronaviruksen huipun Shanghaissa uskotaan ajoittuvan maalis-huhtikuulle. Nyt kaupunki on kuin zombie-sarjasta, jossa paikat laittaa lappuja luukulle ja Kiinan kaupunkeja suljetaan yksi toisensa jälkeen. Ihmiset kulkevat maskit päässä ja kuumeita mitataan, dronet tarkkailevat ja ihmiskontakeja vältetään kuin robotinomaisessa scifi-leffassa. Maskien myyntiä rajoitetaan ja tietyillä dokumenteilla niitä saa ostettua rajoitetun määrän kerrallaan. Myös Thaimaan apteekit ovat myyneet maskit loppuun. Koulut on kiinni ainakin maaliskuuhun, työpaikat jatkavat viikko kerrallaan sulkujaan. Sairastuneita hoitaa erikseen määrätyt kiinalaisten sairaaloiden kuumeparantolat eikä kansainvälisiin sairaaloihin tarvitse haaveilla pääsevänsä. Suomen uutisointi ja kannanotot aiheesta suorastaan ihmetyttävät ja monille kotona Suomessa virusepidemian vaikutukset elämäämme on tulleet aivan yllätyksenä. Moni suuri lentoyhtiö ei enää lennä Kiinaan ja useampi maa on kieltänyt matkustamisen Kiinaan. Joka päivä odotan herääväni vielä tästä painajaisesta. Mietin koska saisimme edes koirat luoksemme vaikka jäähyväiset jäisivät. Kontin kai voi pakata ilman meitäkin ja tavarat sitten joko tulevat perille tai eivät.
Saadaan oikeasti olla aivan älyttömän kiitollisia siitä, että meillä on kotimaa, johon palata. Se oma maa, jonka ilmasto on meille vähän rankka, mutta jossa on rakkaat ihmiset ja aina turvallinen paikka odottamassa. Saimme pari päivää ennen lomalle lähtöä aikaa ymmärtää vallitsevan tilanteen vakavuuden ja sen, että mukaan on pakattava kesävaatteiden lisäksi myös talvivaatteita. Kahteen matkalaukkuun mahtuu takkien ja kenkien lisäksi kolme vaatekertaa jokaiselle perheenjäsenelle. Koirat ja koti kaikkineen jäi Shanghaihin ja on jälkiviisaana helppoa miettiä miksen sitäkin asiaa pakannut mukaan. Mielessä on tietysti erityisesti ne ystävät, jotka edelleen ovat Shanghaissa. Kotiarestissa, jonka päättymisajankohtaa ei tiedä varmaksi kukaan.
Juuri nyt haluan vain kotiin. Haluan uskaltaa yskiä, jos yskittää ilman että pelkään kenenkään ottavan meitä saurantaan ja karanteeniin. Oikeasti Thaimaassa olen muutaman Shanghain expatin kanssa huomannut, ettei kannata mainostaa asuvansa Kiinassa. Kanssaihmiset nimittäin ottavat selkeästi henkisesti ja fyysisesti pari askelta taaksepäin. Alan välittömästi selittää, että olemme olleet jo kaksi viikkoa poissa maasta. Haluan hengittää keuhkot täyteen raikasta pakkasilmaa ja olla seuraamatta päivittäistä tartuntalukua alueittain, ja kuolleiden ja parantuneiden suhdelukua. Toivon, etten lopultakaan tunne ketään virukseen sairastunutta tai menehtynyttä. Routa todella ajaa porsaan kotiin. Niin kiva kuin maailma on, sen romahtaessa on onni sydämessä se turvasatama, johon voi palata. Ja ne ihmiset, jotka aina tukevat ja auttavat.
Parit laulunsanat on kolahtaneet syvälle Shanghaita ja mahdollista lopullista lähtöämme koskettaen. Europella ja Neon kakkosella on ehkä osuvimmat sanat aiheeseen. Nää sanat haluan mitä isoimmin omistaa meidän Shanghain läheisimmille tyypeille meidän naapurissa. Ollaan saatu jakaa mahtavat kaksi vuotta kuin yhtenä perheenä ja siitä ollaan aivan sydänjuuriamme myöden kiitollisia <3.
”We're leaving together,
But still it's farewell
And maybe we'll come back
To earth, who can tell?
I guess there is no one to blame
We're leaving ground (leaving ground)
Will things ever be the same again?
It's the final countdown..”
”Ei elämää liikaa suunnitella saa
Antaa sen mennä vain painollaan
Jos joskus vielä tavataan - hyvä niin
Jos ei - lakit päähän ja näkemiin
Mut hei ei se riitä
Et on mukavaa
Sen täytyy olla paljon parempaa
Siinä täytyy olla rakkautta
Siinä täytyy olla unelmii
Mannapuuroa ja mansikkaa
Juuri oikeenlaista kemiaa
Sen täytyy joskus satuttaa
Sen täytyy voida naurattaa
Ei siitä muuten mitään tuliskaan
Ilman oikeenlaista kemiaa.”
Ekaa kertaa elämässä tuli matkustettua päivä naamarit päässä Shanghaista Phuketiin
Kotia kohti, Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti